
Historia
Julkaistu
Ajankohtainen
Siuntion asema
Paikallishistorian vaalija Esa Saario yhdistää Siuntion ja Nummen historiaa
Tänään tulee kuluneeksi vuosi näyttelijä Esa Saarion kuolemasta. Mutta miten hän liittyy Siuntioon?
Nummella pienviljelijäperheeseen vuonna 1931 syntynyt Saario oli innokas paikallishistorian vaalija. Myös Siuntion museossa on lahjoituksena saatu kertomus hänen nuoruudestaan. Nummen murteella kirjoitetussa muistelmassa kuvataan, miten Nummelta lähdettiin hevoskärryillä Siuntion rautatieasemalle noutamaan junan tuomaa tavarakuormaa. Matka oli pitkä, ja perillä ihmisiä odotti pitkässä jonossa vuoroaan. Monet puhuivat ruotsin kieltä, jota ei Nummella oltu totuttu kuulemaan paljoa.
Esa Saario oli Suomen kansallisteatterin näyttelijä 1958-1997 ja hänet tunnettaan lukuisien teatteriroolien lisäksi muun muassa elokuvasta Täällä Pohjantähden alla (1968), sekä Disneyn Leijonakuninkaan Mufasan ääninäyttelijänä.
Siuntiolainen Le Bell perustaa Nummelle meijerin
Nummella ja Siuntiolla on muutakin yhteistä historiaa. Vuonna 1880 Siuntion Myransin kartanon omistaja Fredrik Adolf Le Bell perusti Nummelle paikkakunnan ensimmäisen meijerin. Vuonna 1890 perustetun Nummen osuusmeijerin juurten voidaankin katsoa ulottuvan Le Bellin pystyttämään pieneen yksityismeijeriin.
Nummilainen morsian Siuntioon
Ihmisten liikkumisesta Nummen ja Siuntion välillä kertoo myös Siuntion museon kokoelmiin kuuluva kapioarkku, jonka sisäkanteessa on ruotsinkielinen teksti: ”Christina Johans Dotter Född 1774 i Num̄is Capell Skiänckt denna Koffert Till Sin Dotter Margareta Sophia Solthen 1816.”
Nummi ja Siuntio: kaksi varakasta maaseutupitäjää
Siuntio ja Nummi olivat molemmat varakkaita pitäjiä, mutta niiden varallisuuden luonne erosi toisistaan. Siuntion varallisuus nojasi pitkälti muun muassa suurtilojen ja kartanoiden talouteen. Nummella varallisuus taas perustui suurtilojen ylläpitämään lainajyvästöön, joka oli arvoltaan ja varastoltaan Uudenmaan ja Hämeen läänin toiseksi suurin heti Porvoon jälkeen. Vuonna 1784 Nummen viljavarallisuus käsitti 700 tynnyriä, kun taas Porvoossa tynnyreitä oli 886 ja Lohjalla 250. Siuntion ensimmäinen pitäjänmakasiini rakennettiin vuonna 1757, ja Sjundbyn linnalla oli ollut oma makasiini Sjundbyn alaisten tilojen avuksi jo 1600-luvulta lähtien.
Kuvagalleria
Klikkaa kuvaa suuremmaksi

Lähteet
Paukkunen, Kari (2025). 'Sai kertomukset elämään.' Helsingin Sanomat. 26.10.2025. Luettu 26.9.2026. https://www.hs.fi/muistot/art-2000011570906.html
Dammert, Leo & Keinänen, Pekka (2021). Nummen maatilojen historia. s 47. Nummi-Seura ry.
Brenner, Alf (1956) Sjundeå sockens historia I, s. 272-275. Hembygdens Vänner i Sjundeå rf.
Favorin, Martin (1986) Siuntion historia, s. 231-232. Siuntion kunta.
Kuvat
Esa Saarion kuva: Saarion sukuarkisto
Arkku: Hembygdens Vänner i Sjundeå


